Karpaset.com
UUTISIA LYHYESTI
ETUSIVULLE
KULUVAN KAUDEN UUTISIA
KAUDEN 2004 - 2005 UUTISIA
KAUDEN PÄÄTÖS VÄÄNNETTIIN RAUTALANGASTA
Jo perinteeksi muodostunut kauden päätös sai uutta ilmettä, kun jääkiekkoonkin ihastuneet rautalangan kiristäjät raahasivat kanteleensa tuulirantaan. Hetken jo yleisö oli sitä mieltä, että itse Lordi oli saapunut Kärpäsiä viihdyttämään. Mutta maskit pysyivät poikien kasvoilla kiinni sen verran lujasti, että oli syytä uskoa, ettei näin ollut käynyt. Saunakin oli tietysti lämmitetty ja sihijuomat jäähdytetty. Illan mittaan suoritettiin myös jo perinteinen ritarikärpäsäänestys. Äänestyksessä menestyivät tällä kertaa: Simapläsi, Mr.Scandinavia ja Huube. Kolmikko lupasi ylpeydellä kantaa titteliä ja toimia velvoitteen mukaisesti. Varsinainen yllättäjä löytyikin sitten vasta, kun päästiin kisaamaan tarkkuuslaukauksissa. Sählymailalla ja pallolla suoritetut laukaukset olivat monelle kuin tervan juontia. Mikko ”Hanuri” Pihlajamaa vei voiton ylivoimaiseen tyyliin ja mies oli syystä innoissaan. ”Kaikki nämä vuodet, kaikki nämä kovat harjoitukset, hiet, kyyneleet, ottelut, pelimatkat ja pukukopeissa vietetyt vuodet eivät sittenkään menneet hukkaan. Tämä on ehkä urani hienoin hetki”. Myöhemmin illalla pidettiin symposium otsikolla: ”Mitä kärpäsyys merkitsee kärpäselle?”. Siinäpä riittää pohdiskeltavaa edelleen.
1.6.2006
Karpaset.com – Kristiinankaupungin kirjeenvaihtaja
KRISTIINAN KÄRPÄSET ENSIMMÄISENÄ HARRASTEKIEKKOJOUKKUEENA KAUKOITÄÄN
Kärpästen Fan Club Malesian osaston kokouksessa päädyttiin radikaaleihin ratkaisuihin.
Hjallis Semmonen kotipuussaan.
Ei auta itkut markkinoilla, raha ja bisnes ovat päivän sanoja. Kärpästen liiketoiminnan valuminen halpatyövoiman maihin saattaa tulla monelle Kristiinalaiselle järkytyksenä. Menneestä menestyksekkäästä kaudesta huolimatta huhujen mukaan Kärpästen sikariporras suunnittelee joukkueen siirtämistä kaukoitään ensi kaudeksi. Ensin teetettiin pipoja Virossa ja nyt tarkoituksena olisi opettaa Malesian paikallisen väestön potentiaalisin ryhmä pelaamaan jääkiekkoa ja pyörittämään makkaran myyntiä. Tämä on synnyttänyt erilaisia pelkotiloja ei vain pelaajien vaan myös heidän läheisten keskuudessa, onhan joukkoirtisanomisia jo nähty riittämiin. Toimituksella oli kunnia tavata Kärpästen toimitusjohtaja Hjallis Semmonen. Pitävätkö huhut paikkansa?
- Ei meillä ole varaa jäädä tuleen makaamaan. Kärpästen suosion räjähdettyä tällaiseen mittakaavaan on toimintoja laajennettava ja levitettävä laajemmalle alueelle. Johtoporras kuitenkin kantaa yhteiskuntavastuunsa ja tarjoaa joukkueelle mahdollisuutta muuttaa kaukoitään töihin - paikallisen palkkatason mukaisella korvauksella tietenkin. Jokaisen oma pelipaikka pyritään säilyttämään ja mahdollisuudet uralla etenemiseen luodaan mahdollisuuksien ja näyttöjen mukaan.
Mitä konkreettisia säästöjä tällä systeemillä saavutetaan?
- Suomalainen työ on kallista. Jos yksi laitahyökkääjä saa keskimäärin 10 nallemehua kaudessa, niin tämä maksaa verojen ja muiden oheiskustannusten jälkeen seuralle 24 purkkia kaudessa. Halpamaiden pelurit tulevat toimeen pelkillä pohjilla ja toisinaan heidän uskontonsa kieltää tällaisen palkan nauttimisen tyystin. Myös verotus on varsin edullinen. LTI (Loss Time Injury - poissaoloon johtava loukkaantuminen) -tilastot on helppo saada nolliin, sillä jos joku loukkaantuu aina löytyy korvaava pelaaja tilalle. Osakkeenomistajille nämä tilastot ovat hyvin tärkeitä. Heille pitää luoda edellytykset täydellinen - maailma illuusioon jossa kaikilla on hyvä olla.
Onko kohdemaassa suoritettu jo pelaajatarkkailua?
- Kyllä on ja aion itse henkilökohtaisesti lähteä kesäkuussa perheeni kanssa Malesiaan kartoittamaan paikalliset fasiliteetit. Valitettavasti traktorin myynnistä huolimatta joudumme lomauttamaan kesän ajaksi muun joukkueen koska matkabudjetti on verrattain kohtuullinen.
Palmun alla on mukava imuroida sihijuomaa.
Fan Clubilla tapahtuu
Mika Elomaa, Kärpästen Malesian Fan Clubin nuorisojaoston liideri, päätti ajattaa kirjaston täti -tukastaan irokeesin heti kuultuaan, että suosikkijoukkue on muuttamassa Malesiaan. Miksi?
- No perkele, kerran elämässä näitä tapahtuu! Ja jos Ässät vielä voittaa kultaa niin värjätään se vielä punaiseksi!
Toimituksen saamien tietojen mukaan seuraavan aamun valjettua idea ei enää tuntunutkaan niin hienolta ja itsestään selvältä. Onneksi toimituksella oli lahjoittaa Mikalle lippalakki käyttöön. Toisaalta letti on aika siisti! Vaikka keinotekoinen pälvikalju olisi toimituksen mielestä ollut kyllä vielä astetta rajumpi veto.
Paha parturisetä Kallu höylää. Lakki päässä elämäni on auvoisempaa - makeilee Mika.
6.5.2006
Kärpäset.com toimitus - Malesian kirjeenvaihtaja
KEVYTJALKAISET KÄRPÄSET KEURUULLA
Varhainen herätys ja lähtö kotikaukalolta oli jo rutiinia monelle Kärpäselle pitkän ja uuvuttavankin kiekkotalven jälkeen. Pelikasseja sun muuta tarpeellista heiteltiin bussiin kuin kiinalaiset konsanaan Jangtse-joen patotyömaalla. Luistimia teroiteltiin ja erkkaa kierrettiin lapaan kaupungin vielä nukkuessa rauhaisaa untansa. Kärpäset tekivät lähtöään kohti kauden viimeistä turnausta. Takana oli menestyksekäs turnaus Kankaanpäässä ja kaikkien odotukset olivat korkealla. Saisiko pukukopissa oleva hieno pokaali vierelleen toisen? Matkalla luotiin pettämätön taktiikka ja joukkuekokoonpano, jolla tultaisiin pelaamaan menestyksekäs turnaus. Juhani Tammisen prinsiippi ”keep it simple” istuu Kärpäseen parhaiten ja sitä päätettiin toteuttaa. Taktiikka toteutuikin erittäin hyvin ja Multiants vei avausottelun voiton Kärpäsistä yksinkertaisen helposti 5 – 3. Tuomaripeli ja vääränväriset pelipaidat olivat tietysti kaikkien mielestä lopputuloksen syy. Seuraavan pelin ennakkoasetelmat olivat Kärpästen kannalta lohduttomat. Edes valojen sammuttaminen hallista ei auttaisi Kärpäsiä, sillä vastaan asettuivat Lepakot. Lepakot olikin erittäin nälkäinen joukkue ja kovan alkurynnistyksen turvin, sekä Kärpästen huikealla karkuunluistelulla, veivät ottelun voiton lukemin 7 – 1. Kärpäset eivät kuitenkaan lannistuneet moisesta, vaan puhkuivat intoa viimeiseen otteluun. Tauon aikana suoritetut huoltotoimenpiteet olivat kuin ihmelääkettä joukkueelle ja otteluun lähdettiinkin aivan uusin ilmein ja rennoin ottein. Rentous näkyikin kaukalossa mitä ilmiömäisimpinä suorituksina ja joukkue vei komean voiton 5 – 3 Old Boys ryhmittymästä , kotiin vietäväksi. Iloinen Kärpäslauma oli lopulta tyytyväinen saavutukseensa, niin kuin aina ja lähti iloisin mielin kohti kotikontuja.
Sniper lähdössä kesälaitumille pelaajahankintoja tekemään
*** Jesse Palmberg - hienoja maaleja, kynämies
** Jappe Malinen - uurasti ja maalasi
* Bussikuski - ei saanut saavista
27.3.06
Kärpäset.com toimitus - Kristiinankaupungin kirjeenvaihtaja
MOKKE MAALINTEKIJÄNÄ
Ottelun ennakkoasetelmat olivat joukkueilla hyvin tiedossa, kun edellisen kerran joukkueet olivat kohdanneet tasaisen väännön merkeissä Siikaisissa. Illan ottelu oli suora jatkumo sille mihin edellisessä kohtaamisessa oltiin jääty. Ottelun isännän Pekka Ollilan suorittamien alkurituaalien jälkeen päästiin varsinaiseen asiaan. Molemmat joukkueet olivat valmistautuneet otteluun erittäin huolella ja se näkyi tarkassa keskikentän ja puolustuspään pelaamisessa. Kärpäset saivat kuitenkin ottelun alun haltuunsa ja siirtyivät helpon tuntuisesti 2 – 0 johtoon Pede Järvelän ja Jani ” Simapläsi” Malisen komeilla maaleilla. ” Kyllähän se vähän raakalta tuntui heittää tollanen kassi, kun näin maalivahtina tietää miltä se tuntuu, kun kiekko viuhuu verkon perukoille” kertoi Simapläsi tuntemuksistaan erätauolla. Miehen kasvoilta ei kuitenkaan sympatian aiheuttamaa synkkyyttä ollut luettavissa. Hyvänolon tunteen valtaamat Kärpäset saivat kuitenkin kokea sen, mitä niin monta kertaa on jääkiekossa nähty. Takaa tullaan ja kovaa. Siikaisten sisukkaat yritykset tuottivat tulosta ja ottelu tasoittui tilanteeseen 2-2. Mahtavan kannustusjoukon siivittäminä Kärpäset lisäsivät tempoa ottelun loppua kohden mutta Sisun hyvä puolustuspeli ja loistava maalivahti olivat liikaa ja hieno kiekkoilta päättyi tasatulokseen 2-2.
Matsin jälkeen ruokakin maittaa
*** Kärpästen iloinen huutosakki
** Jukka Korpi, kellotti ja höyläsi
* Lasse Påffs ja Mikael Kamlin, loistavaa tuomarointia
6.3.06
Karpaset.com toimitus - Kristiinankaupungin kirjeenvaihtaja
KÄRPÄSET KOTIJÄILLÄ
Länsirannikon harrastekiekkoherruus ratkaistaan 3.3 klo.19:00, kun Kärpästen kotijäille saapuu aina arvaamaton Siikaisten Sisu. Tuleeko yleisöstä kuudes Kärpänen? Saako luonnonvoimat yliotteen kiekkoillasta? Kuka tekee Kärpästen historian ensimmäisen maalin kotijäillä? Riittääkö Kärpäsillä vielä potkua pitkän ja raskaan kiekkokiertueen jälkeen?Tule siivittämään Kärpäset voittoon !!!!
1.3.06
Karpaset.com toimitus – Kristiinankaupungin kirjeenvaihtaja
SUHINAA SIIKAISISSA
Kristiinan Kärpäset lähtivät reippain mielin kohti Siikaisten Sisun kiekkopyhättöä. Kankaanpään tasokkaan turnauksen pronssitilan siivittäminä Kärpäset olivat valmiit kohtaamaan mitä tuleman piti ja kuviot oli hiottu kuntoon viikonlopun kotileirillä. Oliko Kärpäsillä kuitenkin veljellistä henkeä matkassa ulkojäillä pelaavaa kohtalotoverijoukkuetta kohtaan, kun ottelusta muodostuikin yllättävän tasainen. Kentän laidalta tavoitettu Kärpästen uusi lupaus ja toivo Jim Bob ” made in pilkki ” Ruotsalainen kertoi vauhdin olevan kovaa myös kevytjalkaiselle pelaajalle. ” Vauhti tappaa, ei matka” kannusti Jim Bob poikia, vaihtoruletin hyörinässä. Kärpäset olivat uudesta tuttavuudestaan niin mielissään että menivät onnellisuudessaan häviämään lopuksi otellun rangaistuslaukauskilpailun ja siten koko ottelun. Varsinainen peliaika päättyi hienossa ja tasokkaassa kohtaamisessa 4 – 4.
Kärpästen arkistokuva
*** Jaakko Linna, teki kolme
** Seppo Urpunen, ei osallistunut
* Jari Siili, unohti pelikamat kotiin22.2.06
Karpaset.com toimitus - Kristiinankaupungin kirjeenvaihtaja
KÄRPÄSET RINTA ROTTINGILLA
Kovatasoiseen turnaukseen osallistuminen on joukkueelle aina iso haaste. Jo pelkkä osallistuminen on monelle joukkueelle kynnys, jota on vaikea ylittää. Kärpäset ottivat kuitenkin haasteen vastaan tavalla, joka oli monelta vedonlyöntitoimistolta jäänyt huomioimatta ja se näkyi suoraan vedonlyöntikertoimissa. Kärpäset aloittivatkin turnauksen Nallekoplaa vastaan, kertoimien mukaan. Mutta Kanadalaista kiekko-oppia noudattaen joukkue kasvoi turnauksen myöta. Toinen erä olikin jo tasaväkisempää kiekkoiloittelua. Nallekopla antoi oppitunnin, joka otettiin ilolla vastaan ja painettiin syvälle tuntosarvien alapuolelle. Turnaus jatkui, pitkähkön odottelun jälkeen, Salo HT Senators ryhmää vastaan. Ottelusta muodostui jatkumo sille, mitä edellisessä ottelussa oli jäänyt kesken. Loistavalla pelillä Kärpäset veivät voiton Salolaisten nenän edestä ja tie pronssiotteluun oli auki. Kakkoslohkon pelit olivat tällöin vielä kesken ja jännityksellä jäätiin odottelemaan tulevaa vastustajaa. Vastaan asettui Pirkanmaan Palloseura. Ottelusta tuli todellinen trilleri ja maalivahtipelistä muodostui ottelun ratkaisu. Kärpästen maalivahtien loistavat torjunnat horjuttivat Pirkanmaan poikien uskoa voittoon. Sankarin viittaa soviteltiin monen pelaajan ylle mutta sen vei kuitenkin Kristiinan kiekkokoulun oma poika Anders ”Antte” Solax. Tarkka ja nopea sivallus oli liikaa PPS:n maalivahdille. PPS otti vielä lopuksi maalivahtinsa pois ja yritti kuudella viittä vastaan myllyttää Kärpästen puolustusta hajalle. PPS ei kuitenkaan siinä onnistunut ja Kärpäset ottivat turnauksesta kolmostilan ja komean pokaalin komistamaan kotikaukalon pukukopin sähkökaappia.
Kärpäset on myös tosi hyviä kavereita.Nallekopla ( Pori ) – Kärpäset 10 - 2
Kärpäset – Salo HT Senators 5 – 3
PPS ( Tampere ) – Kärpäset 0 – 1*** Anders ”Antte” Solax - raatoi ja ratkaisi
** Jani ”Simapläsi” Malinen ja Jari ”Mr.Scandinavia” Mäkelä - kuin muurit
* Jaakko ”Väinö” Linna - loistava
14.2.2006
Karpaset.com toimitus - Kristiinankaupungin kirjeenvaihtaja
HARRASTEKIEKKOTURNAUS KANKAANPÄÄSSÄ 11.2.2006
Kankaanpääläisen Old Bearsin järjestämä kiekkoturnee pelataan Kankaanpään jäähallissa 11.2.2006 alkaen klo. 9:00. Kristiinan Kärpäset on tietenkin mukana ja on yksi suurimmista ennakkosuosikeista kuuden parhaan joukkoon. Tervetuloa kannustamaan Kärpäset voittojen tielle!
LOHKO A LOHKO B 1. KÄRPÄSET (Kristiina) 1. KRP (Keuruu) 2. NALLEKOPLA (Pori) 2. PPS 2003 (Tre) 3. SALOHT-SENATORS (Salo) 3. STORM (Hyvinkää)
AIKATAULU Klo: Joukkueet 9 NALLEKOPLA – KÄRPÄSET 10 PPS 2003 – KRP 11 SALOHT SENATORS – NALLEKOPLA 12 KRP – STORM 13 KÄRPÄSET – SALOHT-SENATORS 14 STORM – PPS 2003 15 LOHKOJEN KOLMOSET VASTAKKAIN 16 LOHKOJEN KAKKOSET VASTAKKAIN 17 LOHKOJEN YKKÖSET VASTAKKAIN 8.2.2006
Karpaset.com toimitus
KÄRPÄSET – KHT 3 – 6
(kuvia tulossa myöhemmin)Aikakirjoihin merkkittäkööt, että 30.12.2005 pelattiin ensimmäinen oikea Kärpästen ottelu, uusitulla keskusurheilupuiston kaukalolla. Samalla todistettiin KHT:n olevan voimissaan yllättävän suuren yleisön seuratessa vauhdikasta ja viihdyttävää kamppailua. Yleisö sai varmasti rahoilleen enemmän kuin vastinetta. Kioskin tytöt pitivät huolen siitä ettei jano tai nälkä päässyt yllättämään.
Peli alkoi KHT:n kovalla rynnistyksellä ja vauhdilla, johon hieman kankeammat Kärpäset eivät pystyneet vastaamaan. Kuitenkin pelikonkareiden itseluottamus oli huippuluokkaa ja KHT:n nuoriso-osasto sai tehdä täyden iltapuhteen, Kärpästen saadessa pelirytmistä kiinni. Jää kuitenkin alkoi pikkuhiljaa pettää Kärpästen alta ja se ei suosinut laisinkaan taitopelaajia, joka näkyi myös ottelun lopputuloksessa. Revanssi pelataan kuluvan kevään aikana.
Kiitokset Jaskalle ja Timpalle tuomaroinnista.
2.2.2006
Karpaset.com toimitus - Kristiinankaupungin kirjeenvaihtaja
KÄRPÄSET AUTTAVAT YSTÄVÄÄ HÄDÄSSÄ!
Kärpästen superlupaukset nukkuvat vielä talviuntansa, koska saamiemme tietojen mukaan luistimet sun muut pelivarusteet ovat hukkuneet ullakoitten hämäriin kätköihin tai joutuneet jo ongelmajätelaitoksien polttouuneihin. Tätähän me kärpäset emme sulata. Oli siis tartuttava toimeen ja lähetettävä Kärpästen komissio korjaamaan tilanne välittömästi. Voi sitä pankinjohtajan onnellista ilmettä nähdessään nuo harm.. ilon aiheuttajat, kun komission päälähettiläs Pikku-Arska luovutti tuliterät hokkarit sovitettavaksi.
- Kai se on nyt sitten pakko tulla mukaan, hihkui pankinjohtaja. Komission muut jäsenet Sooda ja Sniper myhäilivät tyytyväisinä taustalla. Tiernapojat päättivät aamupäivän session hyvillä mielin Talaksen baarissa munkkikahvien kera. Sieltähän ne luistimetkin olivat kotoisin.
Hyvin sopii luistin jalkaan. Eivät olleet pankissa kuulemma oikein innostuneita Kärpästen ideasta säilyttää
varusteita kesän ajan holvissa. Saattaa nimittäin alkaa raha haista!2.2.2006
Karpaset.com toimitus - Kristiinankaupungin kirjeenvaihtaja
KÄRPÄSET HERRASMIEHINÄ
KriKä - LadyTeam 11 - 2Kärpästen herrasmiesmäisyys on luettavissa ottelun lopputuloksesta (11-2), jonka mukaan hyviä käytöstapoja noudattaen portteja ja ovia availtiin myös omaan päähän. Tosin Kärpäset viihtyivät mielellään Lady-Teamin kotinurkilla ja lipsahti siinä sivussa peliväline muutaman kerran myös heidän pömpeliinsä. Lady-Team oli selvästi ottanut pelin alkuun käyttöön taktiikan, jolla luisteltaisiin Kärpäsiltä jalat alta. Mutta Kärpäsiä ei vietykään näissä tanssiaisissa, vaan ote säilyi herpaantumattomana ja ryhdikkäänä koko ottelun ajan. Ottelun kohokohta oli ilman muuta hetki, jolloin kakkosketjun oikean laidan järkälemäisen pelinrakentajan Per ”Driver” Palmbergin kolmas maali oli totta ja kypärätemppu valmis. ”Tässä olis ny sitte vähän pojalle mallia, ku se aina ihmettelee maalin teon vaikeutta. Ei siinä ny mitään ihmeellistä ole!”, tilitti Driver innoissaan. Iso-Arska oli näidenkin tanssiaisten Mr.Twist and Shout ja paineli jäällä kuin tuli perseen alla. Tuomarikin antoi arvoa suoritukselle ja urho sai jäähdytellä luistimiaan pariin otteeseen. Runsaan tunnin sekahaun jälkeen juhlat oli ohi ja Kärpäset pokkasivat daamit ja itsensä kotimatkalle.
Kiitokset Illulle, Aleksille ja Jyrkille toimitsijan tehtävistä.
![]()
*** Per ”Driver” Palmberg - kypärätemppu ja paljon lähikamppailuja
** Mikko ”Hanuri” Pihlajamaa - täynnä joukkueeseen heijastuvaa ryhdikkyyttä
* Jari ”Mr.Scandinavia” Mäkelä - torjuja parhaasta päästä29.11.2005
Karpaset.com toimitus - Kristiinankaupungin kirjeenvaihtaja
LADY TEAM vs. POIKA TEAMKärpästen ensimmäinen tosi koitos naisia vastaan otetaan lauantaina 26.11.2005 klo.13:30 Närpiön jäähallissa. Kärpäskatraan neitsyyden saa kunnian viedä Lady Team Närpiöstä.
- Kristiinan Kärpästen naisjääkiekkoasiain asiantuntija, #65 Huuda Mun Nimee, miten aiotte hoidella tilanteen nyt kun runttaaminenkin on kiellettyä?
- Kolmen erän aikana pääsee kaikki varmaan jossain vaiheessa laukomaan joten taktiikkana käytetään vanhaa sanontaa: "Erkkaa lapaan ja kimppuun vaan!"
Toimituksen saamien tietojen mukaan ottelu oli alunperin määrä pelata pelkät luistimet ja maila varusteina. Tämä ehdotelma hylättiin koska jäähallissa on niin kylmä, että miehinen varustus saattaisi surkastua niin, että olisi mahdotonta tietää kuka on Lady ja kuka on Kärpänen. Yleisölle on kuitenkin tiedossa vauhdikasta kiekkoviihdettä kun Kärpäset yrittävät parhaansa mukaan hurmata Lady Teamin edustajat kiekollisilla taidoillaan ja varmasti myös kaikilla mausteilla ynnä muilla aromeilla.
Kärpäset osaavat myös herkistellä.22.11.2005
Karpaset.com toimitus
KAUKALOLLA TAPAHTUU
Jos Kärpästen toiveet ja unelmat olisivat toteutuneet täydellisesti, niin jäädytyshomma olisi kuin lasten leikkiä. Mutta eihän nuoren ja kasvavan joukkueen kehitys tietenkään saa olla pelkästään ruusuilla tanssimista. Jonkun on pakko työntää kapuloita rattaisiin. Onko ojien kaivaminen niin syvällä suomalaisten sielun syövereissä että niitä on pakko tehdä jokaisen maapalan muokkauksen yhteydessä? Vaikka sitten vesi ei pysyisikään siellä missä sen kuuluisi pysyä!!!
Kuitenkin täytyy sanoa että, niin kentän pohja, kuin kaukalokin on uudistunut hienolla tavalla ja on moninverroin parempi ja turvallisempi kuin vanha. Kallista vettäkin säästyy suuri määrä, kun se ei enää imeydy maaperään ja asfaltointi tulee säästämään itsensä takaisin muutamassa vuodessa. Siitä eritoten on kiittäminen Kärpästen aktiivista joukkoa, sekä kaupungin edustajia. Erityinen kiitos Jarmo Virtaselle yhteistyöstä. Kärpäset toivovatkin yhteistyön jatkuvan ja kenttäolosuhteiden parantuvan edelleen. Tämä yhteistyö on tärkeää ja palvelee koko kaupungin jääurheilun ja liikunnan harrastajakuntaa.
Nätti kuin kärpänen pienenä.
Laita on suorassa on ja pysyy. Päätyverkot vaihdetaan vielä suoriin ja parempiin.
Kärpäset rahtaa kaupungille risuja ojankaivuusta.21.11.2005
Karpaset.com toimitus - Kristiinankaupungin kirjeenvaihtaja
SÄÄTIEDOTE
Karpaset.com:n toimituksen saamien tietojen mukaan Suomessa alkaa olemaan pakkasta ja lumikin on jo maassa. Ei siis enää kauaa kun päästään vihkimään Kristiinan uusi jääkiekkopyhättö käyttöön. Perinteisen vihkiseremonian mukaan harrastejääkiekkojumalille uhrataan pullo sihijuomaa legendaarisen Mölli Keinosen pyhästä kengurunnahkaisesta luistimesta nauttien. Auringon laskettua kärpäset kerääntyvät keskiympyrään luistimen kiertäessä porukassa ja orkesterin soittaessa pukukopin katolla "kärpästen juhlat" kappaletta herkällä tatsilla. Tämän jälkeen valot sytytetään ja lämiminen voi alkaa!
Karpaset.com uutisia voi hyvin käyttää kyltin osoittamalla tavalla aluspaperina juttujen ollessa lähestulkoon samaa tasoa kuin
hännän alta tuleva tavara.21.11.2005
Karpaset.com toimitus
YLILATAUS TOI POTKUA
Kok96 - Krikä 6 - 1Kristiinan Kärpästen kiekkosirkus kaudelle 2005 - 2006 lähti rollaamaan toden teolla Vaasassa perjantaina 28.10.2005. Vastaan asettui aina varma Vaasalainen kiekkopumppu nimeltä Kokous 96. Kärpästen pelitaktiikka oli hiottu siten, että puolustukseen lähtö tapahtuisi hyökkäyksen kautta. Moinen yhdistelmä voisi saada jopa NHL - ammattilaisetkin sekaisin mutta ei Kärpäsiä. Taktiikka toteutui täydellisesti, nimittäin puolustukseen lähdettiin mallikkaasti, mutta sinne ei koskaan ehditty ajoissa ja tulostakin syntyi, mutta omaan päähän. Näin huolellista taktiikan toteuttamista ei voi suorittaa kuin huippuunsa viritetty joukkue, joka kuin muinaiset Spartalaiset iski seipäin ja miekoin vihollisen lihamuuriin. Tosin Kokouksen järjestämä joukkokokous omalle maalille oli sen verran sankka, että siihen olisi tarvittu Troijan puuhevosen kaltaisia apuvälineitä, jotta Kärpäset olisivat saaneet ujutettua oman pelaajan maalin edustalle. Kokous 96:lle kiitokset mukavasta peli-illasta.
Karpaset.com toimitus katsoi aiheelliseksi palautella joukkueelle mieliin jääkiekon teoriaa. Tässä oiva esimerkki siitä millaisella kentällä tätä peliä ylipäätään pelataan.
Lähde: karpaset.com arkistot.*** Jani Malinen - simapläsi oli kovassa vedossa
** Mikael Böling - lempinimensä veroinen taituri, teki Kärpästen ainokaisen
* Tomi Skoglund - toi tangon taikaa Kärpästen riveihin7.11.2005
Karpaset.com toimitus - Kristiinankaupungin kirjeenvaihtaja
KÄRPÄSTEN LOMA-ANOMUSLOMAKE KAUDELLE 2005 - 2006
Syksyn tuulten riepotellessa lehtiä puista on aika jo varautua tulevaan, sillä Kristiinan Kärpästen historian toinen kausi alkaa jo häämöttää ja turnauskutsuja satelee. Olet varmaan tykönäsi miettinyt ja käynyt läpi tulevan kauden treenejä ja pelejä, turnauksia ja pelireissuja. Miten selviät niistä kunnialla? Kuinka hiot oman pelipaikkasi taktiikan? Miten pysyt mukana organisaation vaativissa ympyröissä? Nämä ovat varmaan tuttuja ajatuksia niille, jotka joutuvat tänäkin kautena kohtaamaan armottoman harjoitus- ja ottelutahdin asettamat haasteet.
Mutta ei huolta. Kärpästen toimitus poistaa jälleen arjen harmauden ja siivittää omalta osaltaan, ehkä maamme huikeimman harrastekiekkojoukkueen tekoihin, joista esi-isämme osasivat vain uneksia. Loma-anomuslomake varmistanee jatkossakin laajan rintaman joukkueemme riveissä. Ja kuiten aina: toimitus ei vastaa loma-anomuslomakkeen aiheuttamista mahdollisista sivuvaikutuksista. Eikä juuri mistään muustakaan.
Kärpästen loma-anomuslomakkeen löydät täältä.
20.8.2005
Karpaset.com toimitus
T-PAIDAT MYYNNISSÄ NYT!
Uskomattoman hienot, ehdottoman aidot, upeat Kärpästen T-paidat ovat myynnissä nyt kaikissa hyvinvarustetuissa kaupoissa kautta Kristiinan (Kone Ollila, A Talas)! Paitoja on saatavana mustia, punaisia ja valkoisia nimelliseen 10 hintaan. Paidan rinnuksissa tietysti komeilee uljas kärpäsemme ja siinä se myös pysyy kuin purkka tukassa! Ostamalla paidan tuet itsetuntosi lisäksi Kristiinalaista kiekkoilua!
07.07.2005
Karpaset.com toimitus